This post is also available in: English

Poromiesleiri 2

VW T3 Syncro

Volkswagen valmisti T3 mallinsa nelivetoista Syncro-versiota vuosina 1984-1992 Itävallan Grazissa. Tarinan mukaan idean nelivetoisesta retkeilyautosta saivat kaksi Volkswagenilla työskennellyttä insinööriä, Gustav Meyer ja Henning Duckstein jo 1970-luvulla. Molemmat heistä harrastivat retkeilyautoilua ja suuntasivat matkansa usein Euroopan syrjäisemmille seuduille sekä Afrikkaan. He halusivat rakentaa retkeilyauton, joka mahdollistaisi pääsyn vieläkin vaikeakulkuisimmille alueille.

Kaksikko sai rakennettua ideansa pohjalta prototyyppejä jo 1970-luvun puolivälissä, mutta ne eivät päätyneet tuotantoon, sillä Volkswagen ei nähnyt niissä suurta myyntipotentiaalia. Niitä pidettiin kylläkin soveltuvina esim. armeijakäyttöön. Projekti otti uutta tuulta vasta vesijäähdytteisen T3-mallin tullessa markkinoille vuonna 1983. Syncro-mallin nelivedon rakentaminen annettiin itävaltalaisen Steyr- Daimler-Puchin vastuulle, joka oli jo ollut mukana kehittämässä Haflingerin ja Mercedeksen G-Wagenin nelivetoja.

Vuonna 1985 esitellyissä ensimmäisissä Syncro Transportereissa oli voimanlähdevaihtoehtoina 1.9 litran bensamoottori ja 1.6 litran turbodiesel, tehoja ensimmäisessä 78 ja jälkimmäisessä 70 hevosvoimaa. 112 hevosvoimaa kehittänyt 2.1 litran bensamoottorimalli esiteltiin seuraavana vuonna.

Syncro ajossa lappi

Syncro-retkeilyautot eivät olleet aikanaan kansansuosikkeja, sillä ne olivat verrattain kalliita. Tämä johtui osittain tuotantojärjestelyistä: korit lähetettiin Hannoverin tehtailta Itävaltaan, jossa niihin asennettiin nelivetojärjestelmä. Sen jälkeen ne lähetettiin takaisin Saksaan viimeisteltäviksi – retkeilyautomallit lähetettiin vielä Westfalian tehtaalle, joka vastasi retkeilyvarusteiden asentamisesta.

Syncron maastoajo-ominaisuudet ovat paketti- ja retkeilyautoksi erinomaiset: maavaraa on huomattavan paljon, alusta on suojattu, nelivetojärjestelmä on toimiva ja näiden lisäksi siinä on alennusvaihde ja vähintään takapyörien lukot – joissain malleissa myös etupyörien. Sen akilleen kantapääksi muodostuivat alitehoiset moottorit (2.1 litraista lukuunottamatta), joista varsinkin 1.6 td:llä on taipumus ylikuumenemiseen. Silti tehokkaammilla moottoreilla varustellusta mallista tuli suosittu varsinkin armeija- ja pelastuskäyttöön.

Aikanaan hieman väliinputoajaksi jäänyt Syncro-malli on sittemmin noussut kulttisuosioon retkeilyautoharrastajien keskuudessa ja varsinkin retkeilyvarusteltujen mallien hinta on kohonnut esim. yhdysvaltojen markkinoilla paikoin hyvinkin korkeaksi. Suurin osa Syncro-harrastajista on vaihtanut tehottoman 1.6 td -moottorin joko VW:n 1.9 tdi -moottoriin tai varsinkin yhdysvalloissa suosittuun Subarun bokserimoottoriin, jolla on erittäin luotettava maine.

Monet automatkoista, retkeilystä, maastopyöräilystä, kiipeilystä tai vapaalaskusta kiinnostuneet harrastajat ovat löytäneet VW Syncrosta itselleen retkeilyauton, jolla pääsee syrjäisiin luontokohteisiin ja jota voi käyttää kätevänä perusleirinä harrastusretkillä. Yksi tällainen on maastopyöräammattilainen Rob Heran, jonka seikkailuja voi seurata Heranin Syncronicles -blogin kautta.

Jyrkkä nousu leiristä

This post is also available in: English